Historia
Ninan koulurakennuksen historiasta.
Rakennuksen tarkkaa rakentamisaikaa ei tiedetä.Siinä toimi koulu vuodesta 1925 alkaen,vieressä oleva koulurakennus oli jäänyt pieneksi.Vielä vuonna 1947 toimi rakennuksessa koulu ja monet kyläläiset ovatkin muistelleet menneitä kouluaikojaan. Vuodesta 1990 vuoteen 1998 rakennus toimi rajavartioston toimipaikkana.
Rakennus oli melko huonossa kunnossa vuoteen 2005 saakka,silloin Alatskiven kunta päätti myydä sen huutokaupalla.Onneksi rakennuksen katto oli ehjä ja näin se säästyi suuremmilta vahingoilta.
Vuonna 2006 aloitettiin talon kunnostustyöt hotellin ja lomakeskuksen rakentamiseksi. Ensimmäinen vaihe valmistui vuoden 2009 elokuussa.Silloin oli valmiina kellarikerros ja ensimmäisen kerroksen majoitustilat.
Ymmärrämme rakennuksen arvon paikkakunnan ihmisille ja haluammekin säilyttää heidän
muistonsa talosta ja sen historiasta.
Nina kordoni lähiümbrust tutvustav film:





